Jyväskylän Siniset Siniset Keski-Suomen Siniset KS-siniset



Pirjo Keronen

Nro. 3

Olen Lappeenrannasta yrittäjäperheestä kotoisin, Helsingissä kieliä opiskellut, eri puolilla Saksaa pitkään asunut, Kalajoelta Jyväskylään muuttanut – pienen pätkän elämästäni asuin myös sekä Ranskassa että Venäjällä – paljon olen nähnyt ja kokea saanut. Oman yrityksen puitteissa autoin vuosikausia suomalaisia pk-yrityksiä Keski-Euroopassa; niissä toimissa tulkkina ja vientiavustajana sain nähdä hyvin monenlaisia asioita monenlaisissa kansainvälisissä yrityksissä, samoin kuin perehtyä vaikkapa poliisin, oikeuslaitoksen ja pankkien toimintaan. Oman lisänsä on myös antanut ensimmäinen pitkä toimi kansainvälisen maailmanlaajuisen projektin assistenttina, sijaintipaikkana Saksan ydintutkimuskeskus. Olen perustanut Saksassa kaksi päiväkotia, yhden suomalaisen seurakunnan ja kaksi suomalaista kielikoulua. Opetustoimi vei minut Suomeen muutettuani nykyiseen työhöni maahanmuuttajien kotoutumiskouluttajana, jossa jatkan yhä, vaikka olenkin jo eläkeikäinen. Omaan perheeseeni Saksassa kuului kolme lasta, nyt kaikki aikuisia ja työelämässä, vapaa-aikanani ohjasin lapsi- ja nuorisoryhmiä partion ja kirkon toimissa. Kalajoen hiekkasärkille rakennutimme mieheni kanssa yhdessä ortodoksisen tsasounan. Harrastan kuorolaulua ja sekä lukemista että kirjoittamista.

Olen perehtynyt jokaiseen kotipaikkaani perusteellisesti ja minua on aiemminkin pyydetty valtuustoehdokkaaksi. Sininen tulevaisuus on puolue, jonka arvomaailma on sydäntäni lähellä: oikeudenmukaisuus.

Pääteemani tulevat olemaan vienti, yritysmaailma ja työllistyminen, suomen kieli ja Suomen kulttuuri, karjalaisuus sekä koulutus.